Blogi: "Kivasta keskustelusta ei hyödy kukaan"
23.4.2020
Tällaisen lausahduksen kuulin kerran ihmiseltä, joka toimi projektissa jonka tarkoituksena oli huolehtia siitä, että ihmisten tarpeet ja palvelujärjestelmän mahdollisuudet kohtaavat paremmalla tavalla. Jollakin tavalla ymmärrän hyvin mitä tuolla lauseella tarkoitetaan, mutta valitettavasti se perustuu varsin pessimistiseen käsitykseen maailmasta ja sen ihmisistä. Kun kerroin tästä kokemuksesta työnohjaajalleni hän totesi asian olevan aivan päinvastoin: ”Kivasta keskustelusta hyötyvät kaikki”. Juuri näin minäkin huomasin ajattelevani.
Asia ei tietenkään ole näin yksinkertaisen mustavalkoinen vaan se vaatii aika paljon pohdintaa. Voimme esimerkiksi ajatella nuorta työntekijää, joka työskentelee pitkään päihteitä käyttäneen asiakkaan kanssa. Työntekijä niin toivoisi, että asiakas vihdoin huomaisi miten lirissä hän on tuon ongelmansa kanssa ja vihdoin yrittäisi raitistua. Hän niin yrittäisi auttaa katkaisuhoidon järjestämisessä. Vanhana kehäkettuna asiakas tietysti tuntee työntekijän toiveen ja rupeaa puhumaan muutospuhetta saadakseen jonkun pienen tuen, vähän rahaa tai ehkä pillereitä.
Varmaan henkilö, joka tuon otsikon lauseen otti suuhunsa, ajattelee jotain tuon edellisen kappaleen kaltaista. Kivan keskustelun tunnusmerkkejä se ei minun mielestäni kuitenkaan täytä. Se on itse asiassa valheellisen keskustelun peruskuva. Työntekijä antaa omien halujensa ja toiveittensa vaikuttaa asiakassuhteeseen. Asiakas puolestaan käyttää tätä hyväkseen omien lyhytnäköisten etujensa ja tavoitteittensa ajamiseksi. Keskustelussa ei ole mitään kivaa! Ajan mittaan työntekijä joutuu burnout lomalle ja asiakas kuolee maksakirroosiin.
Kiva keskustelu on mielestäni jotain toisenlaista. Ensinnäkin se perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen, tasa-arvoiseen suhteeseen ja rehellisyyteen. Kumpikaan osapuolista ei näe toista omien toiveittensa ja halujensa kohteena. Suhteessa ei myöskään keskustella toisen ongelmista tai vaikeuksista, ehkä vain arkipäivän asioista tai kuulumisista. Ehkä hyvä kohtaaminen joskus johtaa syvempään pohdintaan.
Luottamuksen syntymisen kautta asiakas ehkä tajuaa, että tämä ihminen kunnioittaa minua juuri sellaisena kuin olen ja on kiinnostunut elämästäni. Juuri tämä luottamus saa hänet uskomaan mahdollisuuteen, vaikka hänen oma uskonsa ei oikein riitäkään. Tämä kaikki tapahtuu kivan keskustelun kautta, molemmat nauttivat ja molemmat kehittyvät ja hyötyvät siitä.
Ammatillisesti suurin muutos minussa on tapahtunut juuri auttamisen ymmärtämisessä. Ennen ehkä minäkin ajattelin, että asiakkaan kanssa on voitava käsitellä kaikki vaikea ja auttaa häntä siinä. Nykyään tiedän, että juuri tämä, usein julkilausumaton toiveeni, estää muutoksen. Kaikista tärkeintä on rakentaa hyvä suhde ja olla kiinnostunut asiakkaasta. Joskus ehkä, kun lupa siihen on, kertoa mitkä hänen piirteensä ovat saaneet minut arvostamaan häntä. Mutta päin ongelmaa ja asiakkaan vaikeuksia ei kannata suoraan mennä. Vastassa on silloin betoniseinä. Asiakkaan ongelmia ei myöskään kannata ruveta kantamaan. Hän on kyllin vahva kantaakseen ne itse.
Sauli Suominen