Blogi: Toteutumattomat lasten oikeudet näkyvät palveluohjaustyössä

Blogi: Toteutumattomat lasten oikeudet näkyvät palveluohjaustyössä 

Haavoittuvuuden ja huono-osaisuuden ydinongelma näyttäisi olevan seurausta lastenoikeuksien tulkintojen ajautumisesta harmaalle alueelle. Tämä näkyy nyt nuorten ja aikuisten kohdalla palveluohjaus kohtaamisissa eri tavoin. Lasten oikeuksien toteutumisen oikea-aikaisuutta pohditaan usein vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä, jolloin palveluohjaus toteutuu etäällä siitä, mitä voisimme ymmärtää oikea-aikaisuudella lapsen ja nuoren elämän näkökulmasta.  

Kukaan meistä ihmisistä ei ole voinut tarkastella tietoisesti oman elämämme syntyhetkiä, eikä varsinkaan biologisten vanhempiemme tekemiä ratkaisuja ennen syntymäämme. Elämämme alun eri vaiheita ovat edeltäneet monenlaiset tilanteet ja ratkaisut, jotka voivat vaikuttaa loppuelämäämme pysyvästi. En tässä kirjoituksessa niinkään käsittele raskauden alun ja uuden elämän kehityksen vaiheen eri prosesseja. Pyrin erityisesti pohtimaan lapsia, nuoria ja myös aikuisia mietityttäviä kysymyksiä, kuten ”Onko minulla mitään arvoa?”, joka usein on noussut esille ihmisiä kohdatessa. Kysymykseen on aina varmasti kiistaton vastaus olemassa; lapsen ja nuoren elämällä on luovuttamaton ja ehdoton arvo! Kukin voi tahollaan pohtia, kuinka kokee parhaakseen sanoittaa oman vastauksensa, kun se kohdalle tulee myös aikuisten ja vanhusten esittämänä.

Ihmiselämällä on aina merkitystä, lapsen ja nuoren elämällä todellakin on luovuttamaton arvo ja oikeutus tulla oikea-aikaisesti huomioiduksi, ja sen myötä olla myös koko yhteiskuntaa ohjaava lähtökohta. Oikeutusta ei vähennä se, kuinka lapsi ja nuori on tullut kohdelluksi ja mitkä tekijät kulloinkin hänen elämänsä taustalla voivat tuon kysymyksen jäsentymiseen eri tavoin vaikuttaa, ja ihmisen elämän eri vaiheissa esille tulla. Kaikki vaikuttavat tekijät olisi pyrittävä huomioimaan ja antaa niille tilaa kohtaamisten eri vaiheissa. Syy-seurauksia ei voi toisistaan kuitenkaan erottaa, vaikka ajoittain siltä vaikuttaisi.

Henkilökohtainen toiveeni työntekijänä on, että yhteiskunnassamme enenevämmin otettaisiin huomioon niitä havaintoja ja keskusteluja, joita palveluohjaus kaikkine kohtaamisineen pitää hiljaisena tietona sisällään. Meille tallentuu usein ainutkertaisten kohtaamisten äärellä palautetta juuri heiltä itseltään, joiden elämää erityisesti käsitteet ”lasten oikeudet ja lastensuojelu” ovat koskettaneet. Erityisesti oikea-aikaisuuden toteutuminen ja kyvyttömyys tiedostaa tapahtumien syviä taustoja, usein koskettavat haavoittuneimmassa asemassa olevien elämää, ja näiden pohdintojen äärellä usein palveluohjauksessa olemme itse kukin.

Kohtaamisissa ei ole kyse terapiasta vaan ehkä enemmänkin syvästä tarpeesta ymmärtää kohdattujen ihmisten elämän eri ikävaiheissa ja eri elämän tilanteissa syntynyttä kipua, tuskaa ja hämmennystä, mikä saattaa näkyä monin erinäisin oirein, teoin tai puheiden sisällöissä läsnä olevana. Hämmennys ja turvattomuus ehkä jollakin tavoin kuvaisivat, joskin vajavaisesti, sitä näköalattomuutta ja epätietoisuutta mistä kohdattava ihmisenä on tulossa ja mihin on menossa. Olisi äärettömän tärkeä löytää toivoa toivottomuuden tilalle, näköalaa näköalattomuuden tilalle.

Lapset ja nuoret kaipaavat valtavasti totuutta ymmärtääkseen itseään, ristiriitaisten kokemusten ja ajatusten, sekä tunteiden sanoittamista käsitelläkseen niitä johdonmukaisesti kokonaisuutena. Tämä kaikki oletettavasti yhdistää meitä kutakin ja ihmisyyttämme syvimmillään iästämme riippumatta. Lapsia ja nuoria ei ensisijaisesti auta ymmärryksen lisääminen tai lojaaliuden ja myötätunnon vahvistaminen omia vanhempia tai huoltajaansa kohtaan. Tässä ajassa on enemmänkin kyse siitä, miten kaltoinkohtelu usein hetkellisesti ja pinnallisesti oireilee, jolloin ymmärryksen lisääminen oikeuksista ulkopuolelle jäämisestä ja osattomuudesta ja niiden seurauksista edistäisi lasten ja nuorten hyvinvointia.

Tässä kohdin pääsemme ehkä hiukan selkeämmin siihen pohdintaan, mitä kaikkea voikaan tulla keskusteluissa esille. Nuoruuden tai aikuisiän saavuttanut ihminen saattaa itse ottaa esille haavoittuvuuden ja huono-osaisuuden seuraukset joillain elämän osa-alueilla, jolloin tuen ja avun äärellä oleva ihminen ehkä tiedostamattaankin pohtii ja etsii omaa minäkuvaansa, persoonaansa ja identiteettiään. Olenko saanut alun perinkään sen mihin olisin ollut elämässä oikeutettu? Tämä on eri tavoin muotoiltuina kysymyksinä tullut itselleni esiin palveluohjaus tilanteissa. Näiden kysymyksen äärellä olisi mahdollista pysähtyä yhdessä ihmisinä, miksi tuon kaltainen kysymys nousee ylipäätään keskusteluissa eteemme.

Silloin, kun elämän pohtiminen kohtaamamme ihmisen kanssa yhdessä olisi merkityksellistä ja oikea-aikaista, ammattilaisina voimme joskus kokea kyvyttömyyttä ja epävarmuutta osaamisestamme, ja kokea helpompana ohittaa tilanne ja siirtää keskustelu johonkin toiseen ajankohtaan, tai ohjata ihminen jollekin asiaan erikoistuneelle taholle puhumaan. Hetki ja tilaisuus voi olla ainutkertainen, kun ihminen olisi valmis tuomaan elämästään esille asioita, joita ei välttämättä ole koskaan aiemmin kertonut. Palveluohjauksen ytimen tulisi olla juuri siinä kohtaamisen oikea-aikaisuudessa, ja läsnä olemisessa siinä hetkessä, kun ihminen olisi valmis asioistaan puhumaan.

Meidän ei tarvitse ylittää oman osaamisemme rajoja alkaen mestaroimaan milloin milläkin osa alueella. Ihmisenä meillä on kuitenkin mahdollisuus kuunnella, ja jopa velvollisuus kunnioittaa toisen ihmisen luottamusta, jos hän esittää meille kysymyksen tai kysymyksiä, ja osoittaa valmiutta pohtia elämänsä eri vaiheita ja syy-seuraussuhteita.

Niin kauan kuin me emme käytä haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen elämäntilannetta itsemme hoitamiseen ja hyvinvointiin, tai edustamamme toimijan asettamien päämäärien ”instrumentteina”, niin palveluohjaus osaltaan voi parhaimmillaan kasvattaa ymmärrystä yhteiskuntamme päättäjille vietäväksi, joiden tehtävä on kehittää palvelujärjestelmiä. Kohtaamisista saatu kokemus ja palveluohjauksen kautta omattu hiljainen tieto voivat olla merkittäviä lainsäädännölliseltäkin kannalta katsottuna.

Haittoja vähentävän ja korjaavan työn sisällöt ovat tärkeitä erityisesti silloin, kun oikea-aikaisen hoivan ja huolenpidon ydin on jo ohitettu vuosia ja vuosikymmeniä takaperin. Uuden elämänalun, lasten ja nuorten oikeudet, sekä toteutumatta jääneet keskustelut oikea-aikaisuudesta eivät saisi jäädä ainoastaan niihin vaiheisiin, joissa haittoja vähentävää ja korjaavaa työtä tehdään. Oikea-aikaisuutta käsitteenä tulisi kehittää, sekä vahvistaa siellä missä ennalta estävä ja ennalta ehkäisevä työ ja kohtaaminen todellisuudessa ovat lastenoikeuksien ydin.

Juhani Haapamäki