Blogi: Syrjäytetyt ja väliinpudotetut

Olemme tottuneet käyttämään käsitteitä syrjäytynyt tai väliin pudonnut, syrjäytetyt ja väliin pudotetut ovat harvemmin käytettyjä. Ensimmäisessä käsiteparissa kohde on erilaisten olosuhteiden kautta syrjäytynyt, toisessa on kysymys aktiivisesta toiminnasta, jossa joku tai jokin on syypää siihen, että kohteet syrjäytyvät. Voisimme tietenkin pohtia, onko näiden käsitteiden käyttö ylipäänsä perusteltua. Joku, joka meidän käsityksemme mukaan on syrjäytynyt, voi olla sitä mieltä, että elää täysipainoista elämää.

Hesarissa oli muutama viikko sitten artikkeli, jonka mukaan vaikeuksissa olevat nuoret toipuvat paremmin, jos heidän kanssaan tehty työ toteutuu heidän arkiympäristössään, usein siis kodissa. No muutama päivä tämän jälkeen Hesarista löytyi artikkeli ikääntyneiden parissa tapahtuvasta työstä. Työn tulokset olivat paljon paremmat, jos se tapahtui asiakkaan arkiympäristössä, siis kotona. Muutama huomio: Jo vuonna 1970 julkaistu teos havaitsi saman vaikuttavuuden kotona tapahtuvassa työssä skitsofreniaa sairastavien kohdalla. Toiseksi samantapainen työ näyttää siis toimivan hyvin erilaisten asiakasryhmien parissa. 

Miksi siis emme tee työtä enemmän ihmisten omassa elinpiirissä, jos työ todella toimii näin hyvin? Tarvitsemmeko aina asiakaskohtaisia diagnoosien ja vaikeuksien määrittämisiä ja asiakaskohtaisia toimintavajavuuksien kompensoimiseen perustuvia palveluita? Eikö kaikkein tärkeintä olisi asiakkaan toimivan arjen tukeminen? Yllä kuvattu työ näyttäisi juuri lähtevän tämäntyyppisestä ajattelusta. 

Onko meidän ammattilaisten tekemän työn keskiössä itse asiassa omat määritelmämme ja hallinnassamme olevien palveluiden tarjoaminen? Näin, vaikka asiakkaan yksilöllinen arjen toive, tarve ja halu muodostaisi toipumisen perustan? Voiko järjestelmälähtöisestä hoidosta seurata passivoituminen, toivottomuuden ja leimautumisen lisääntyminen? Valitettavasti vastaukseni kysymykseen on kyllä, erityisesti kun puhutaan vaikeassa elämäntilanteessa olevan ihmiseen toipumisen tukemisesta.

Syrjäytetyistä ja väliin pudotetuista puhuminen on siis oikeutettua, mutta miltä tuo syrjäyttäminen käytännössä näyttää. Otetaan esimerkiksi vaikeassa elämäntilanteessa olevat nuoret. Käsittääkseni heitä varten on luotu hyvin erilaisia palvelukonsepteja, tukipalveluja ja hankkeita. Erilaiset asunnottomuuden, mielenterveyden ja päihdeongelmiin suuntautuneet paikat tarjoavat matalan kynnyksen palvelutoimintaa. Asiakkailla on mahdollista käydä kulloisenkin tuntonsa ja tarpeensa mukaan eri palveluissa ilman sitoutumisen oletusta. Asiakas saa sillä hetkellä tarvitsemansa palvelun ja palvelutuottaja suoritteen. Tällaiset palvelut eivät kuitenkaan välttämättä kuntouta. Toipumisen salaisuus piilee hyvässä, toivoa ylläpitävässä vastavuoroisessa kiintymyksen suhteessa. Palvelut eivät kuntouta, suhteet sen sijaan kyllä. 

Syvempi pohdinta johtaisi koko palvelujärjestelmämme toimintatavan kriittiseen tarkasteluun. Tässä sitä ei ole mahdollista käydä. Ongelmat liittyvät sektorivastuulliseen työnjakoon, pitkälle vietyyn erikoistumiseen, asiantuntijuuden ja rationaalisuuden korostamiseen.  Nämä ovat tietenkin tärkeitä periaatteista, mutta saattavat asiakastilanteissa johtaa asiakkaan luukuttamiseen, epätasa-arvoiseen kohtaamisen ja asiakkaan käsityksien ja arjen tilanteen sivuuttamiseen. 

Vielä tämä: Selviytyäkseen ja toipuakseen vaikeassa elämäntilanteessa oleva asiakas tarvitsisi hyvää kohtaamista ja luottamuksellisia suhteita. Kaikista vaikeammassa elämäntilanteessa oleva asiakas ei tätä kuitenkaan yleensä saa. Hänet syrjäytetään järjestelmien väliin. Toiminta ei ole yhteiskuntataloudellisesti eikä yksilön kannalta tehokasta. Ne kymmenen prosenttia asiakkaista, jotka kerryttävät 80 % sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksista ja käyttävät 4-5 palvelukokonaisuutta tarvitsevat palveluohjaajaa, tai koordinaattoria, kuten Oululaisia palvelunkäyttäjiä tutkinut Leskelä et al toteaa. 

En ole lainkaan varma siitä, että tarvitsemme Sotea. Sen sijaan olen täysin varma, että vaikeassa elämäntilanteessa oleva asiakas tarvitsee palveluohjaajan, ongelmastaan ja vaivastaan riippumatta. Palveluohjaus perustuu asiakkaan ja työntekijän vastavuoroiseen luottamuksen suhteeseen, jossa järjestelmää tarkastellaan asiakkaan näkökulmasta käsin. Tavoitteena on yhdessä pohtia asiakkaan hyvää elämää ja siihen tarvittavaa tukea. Kun palvelut vastaavat asiakkaan toiveita, syntyy win-win -tilanne. Kaikki voimaantuvat, kun tuki menee tueksi eikä asiakas enää ole palveluiden kohdeasiakas vaan sen aktiivinen osapuoli. Palveluohjauksessa yhdistyvät asiakkaan ja yhteiskuntatalouden edut, kuten kansantaloustieteilijä Ingvar Nilsson toteaa.

Ruskeasuolla 2. marraskuuta 2017
Sauli Suominen
sauli.suominen(at)palveluohjaus.fi