Blogi: Palveluohjaus lähtee palveluiden tarpeen arvioinnista

Palveluohjaus lähtee usein palvelutarpeen arvioinnin ”lähtötelineiden” ääreltä, jossa näkyvin tulee olla palveluohjauksen keskiössä oleva ihminen. Hän on lähdössä elämänkestävälle maratonilleen ei ohjaaja nimikkeen alla oleva henkilö… on ohjaaja sitten palveluohjaaja tai esimerkiksi arki-ohjaajan nimikkeellä toimiva henkilö, vaikka hänen ollessaan läsnä, prosessissa kaikessa pyritäänkin ymmärtämään enenevästi prosessin keskiössä tuen tarpeensisältöjä itselleen jäsentämään ja suhteuttamaan elämäänsä pyrkivää ihmistä hänen elämänvaiheensa tilanteessa.

Sosiaalityö on kohtaamista ja kuuntelemista niin kuin elämän tulisi olla monessa muussakin asiayhteydessä, kuin vain ainoastaan julkisen palvelujärjestelmän tai kolmannen sektorin toimijoiden tuottamissa palveluissa. Palveluja tuotetaan, eikä ( tuotetaan ) ilmaisu ole aina edellyttänyt jotakin konkreettista palvelun tuottamiseksi vaadittavaa koulutusta vaikka niitä ( palveluja ) ei nimettäisi kutakin aina erikseen palveluiksi. Onhan suomessa käytetty useinkin arjessa ihmisten välillä ilmaisua ”kiitos, kun teit minulle tämän palveluksen” kun kohtaamme lähimmäisen ollaksemme tukena hänelle ja hänen tulevaisuuttaan on tarpeen pohtia ja jotakin uutta kohden. Sosiaalityö on kohtaamista ja kuuntelemista niin myös terveydenhoito ja kummatkin täydentävät tai voivat ainakin täydentää toisiaan. Palvelutarpeen arviointi myös elää jatkuvasti yhteiskunnassa sen mukaan mitä pidetään hyvänä ihmisen hyvinvoinnille merkityksellisenä ja oikeutettuna toteuttaa itseään.

Mikä voisikaan olla oivallisempi mahdollisuus tarjota palvelutarpeen arviointiin ennalta suunnitellun ”menu listan” sisältöjä kaikkein haavoittuneimmassa kohderyhmässä oleville, nimeten joidenkin palveluiden olevan tarpeellisia jollei jopa välttämättömiä palveluiden keskiössä olevalle ihmiselle. Yleinen tai vallalla oleva käsitys oikeutuksesta tai siitä mikä on hyväksi ihmiselle ei välttämättä täytä aina kuitenkaan sitä mikä on hyväksi yksilölle…Siihen hän tarvitsee tilaa ja aikaa käsitellessään asioita omalla kohdallaan. Ja tätä prosessointia palveluohjauksessa tulisi tukea. Tässä tehokkuutta ja nopeutta edellyttävässä ajassa jota elämme tarvitaan melko lujaa ”selkärankaa” palvelutarvetta arvioivalta, etteivät hänen omat tai hänen edustamansa toimijatahon intressit, jonka palveluksessa kuka kulloinkin on, mene ohi ja yli sen ihmisen joka kulloinkin on palvelutarpeen ja alkavan palveluohjauksen keskiössä.

Ihmisen syvimpien inhimillisten tarpeiden huomioiminen ja niiden mukaan asioiden etenemiseen liittäminen lisäisi selkeyttä ja toisi palveluiden keskiössä olevan ihmisen vahvuuksia osaksi prosessia ja huomioon ottaisi ne, sekä rakentaisi sen myötä hänen arkeen käytännön elämän vahvuuksia ja sisältöjä. Palvelutarpeen arviointi niin kuin myös palveluohjaus sekä palveluihin ohjaus voi olla näkyvästi ohjaavaa, mutta myös vaikeasti havaittavissa olevaa ”näkymätöntä” sekä sanallisesti vaikeasti ymmärrettävää ohjausta, joka saattaa omalla tavallaan suosia joitain palveluita palveluiden tuottajia näiden esimerkiksi edustaessa kunnan tuottamia omia palveluja tai ostopalvelusopimuksiin kirjattuja palvelutuottajia. Ohi palveluiden keskiössä ja palvelutarpeen keskiössä olevan ihmisen osalle voidaan tuoda vaihtoehdoiksi kolmannen sektorin tahoilla myös ajoittain aatteellisesti tai ideologisesti palveluihin ohjaukseen sopivia toimijoita, jotka eivät kuitenkaan aina välttämättä tarjoa todellista vastetta ihmisen tarpeille, joka tarvitsisi siihen kohtaa elämäänsä jotakin jossa olisi tavoitettavissa se vaste jota henkilö itse kokee tarvitsevansa, joko eniten tai ainakin merkittävänä mahdollisesti muiden palveluiden lisäksi tai osana. Tällöin ei palvelutarpeen arviointia, palveluohjausta tai palveluihin ohjausta enää ohjaisikaan selkeys eli todellinen hyvä ja laadukas työskentely vaan olennainen eli ihminen kaiken keskiössä elämässään olisi olennaisen tarpeensa osalta ohitettu ja ylitetty.

Palveluiden tulisi olla ”tukena” prosessissa, jota ihminen itse käy pyrkiessään selkiinnyttämään itseohjautuvasti elämäänsä samanaikaisesti eläen niiltä osin mihin hän voi itse vaikuttaa. Jos palvelut ja tuki ovat prosessissa mahdollisimman oikean kaltaisia, oikeassa suhteessa ja oikea-aikaisia niille tarpeille mitä prosessin keskiössä oleva ihminen kokee tarvitsevansa , näin koko prosessin palaset ja nivelvaiheet voivat monilta osin eheyttää tilannetta ja elämänhallinta vahvistuu positiivisesti. Tämä voisi olla yksi seuraus laadukkaasta palveluohjauksessa, jossa ytimessä olevan ihmisen autonomia toteutuu. Haavoittuneimmassa asemassa olevat ihmiset, mutta myös muutoin hyvin vaikeassa elämäntilanteessa olevat ihmiset joiden elämä voi olla taustaltaan traumaattinen ja hyvinkin pitkään kestänyt nähdyksi ja kuulluksi tulemattomuuden kokemuksia sisältäviä. Tämä asetelma kohtaamiselle voi olla lähtökohtaisesti myös hyvin hauraskin vaihe molemminkin puolin kohtaamista, tällöin palveluja tai tukea etsivä ihminen voi olla hyvin tarvitseva ja sen vuoksi myös ehkä ottaa vastaan sellaistakin joka ei ole hänen autonomiaansa ja itsemääräämisoikeuttaan kunnioittavaa. Nämä asiat saattavat kuitenkin usein jäsentyä heille vasta pitkienkin aikajaksojen jälkeen heidän asioidensa järjestyessä prosessien edetessä. Näissä nivelvaiheissa prosessia olisi erittäin tärkeää pyrkiä ymmärtämään ja erottamaan toisistaan omat intressit, sekä edustamansa toimijan intressit ja kohdattavan ihmisen yksilölliset tarpeet, joidenka keskiössä asioiden selkeyttämisellä kuitenkin on tärkeintä edetä, hänen loppuelämäänsä vaikuttavien yksittäisten tekijöiden summa prosessissa, joista ei vähäisin ole hänen oman todellisen minäkuvansa jäsentäminen ja sen työstämiselle riittävän ajan ”rauhoittaminen” ilman ennalta määriteltyä toimintaympäristöä arjessa. Kukapa itsekkään avuntarpeen ollessa suurin osaisi välttämättä tai jaksaisi edes kyseenalaistaa kaikkea tukea ja apua tarjoavien tahojen perimmäisiä tarkoituksia, kun kuitenkin toimija saattaa edustaa hyvinkinluotettavaksi osaksii miellettyä palvelujärjestelmän toimijatahoa.

Ihmisen tulisi voida itse harkita ja saada tarvitsemansa tuki ja palvelut silloinkin ja erityisesti silloinkin, kun palvelut joita hänelle tarjotaan eivät näkyvästi ensisijaisesti sitoisikaan eivätkä ohjaisikaan ihmistä erityisesti osaksi sitä toimintaa tai toimijaa, jonka viitekehyksestä hän palveluita ja tukea tulisi saamaan. Palvelut eivät saisi olla vastikkeellisia eli vastavuoroisia siten, että palveluntarjoaja ”kasvattaisi” omaa näkyvyyttään tai jopa joissain tilanteissa omaa poliittista tai ideologista agendaansa sen kohderyhmän tuella tai jopa ”kustannuksella” joka juuri haavoittuneisuutensa vuoksi on vielä kykenemätön havaitsemaan kaikkea mitä hänen itse ja hänelle uudet elämän arkea täyttämään valikoiduiksi tulleet ja toimijan toimintojen sisällöt mahdollisesti sitten pitävätkin kokonaisuudessaan sisällään.

Kukin itseään kunnioittava työntekijä toki avoimesti ilmaisee kysyttäessä ne henkilökohtaiset arvot joita työntekijänä pyrkii huomioimaan, vaikka ei tuo niitä niitä työn sisältöön sellaisenaan vaan työnantajansa määrittelemien arvojen ja periaatteiden osalta toimii avoimesti. Näin selkeytyy myös dialogi jota käydään palveluohjaus työssä palveluohjaajan ja koko prosessin keskiössä olevan ihmisen välillä ja jonka tulisi perustua inhimilliseen avoimuuteen tavoiteltaessa mahdollisimman läpinäkyvää toimintaa kaikelta osin kohtaamista jossa osapuolina ovat palvelua tuottava taho / palvelua tarjoava taho / tukea, sekä palvelua tarvitseva ihminen / palvelut ostava taho / palvelut rahoittava taho) ,sekä työntekijä joka kohtaa palvelua/ tukea tarvitsevan ihmisen. Palveluohjauksen ytimessä olevan ihmisen arjen taitojen vahvistaminen vahvistaa hänen itsetuntemustaan ja lisää uskoa selviytymiseen ja tuottaa näköalaa elää myös muussa ympäristössä ja toimia myös muissa viitekehyksissä , kuin haavoittuneisuutta aikaansaanut elämä on usein monelta mennyt lähes koko lapsuudesta tai nuoruudesta lähtien kun ympäröivä elämänpiiri on mahdollisesti rajoittanut tilaa tarkastella oman minäkuvan ja identiteetin mahdollisuuksia elää ja toimia.

Tämän vuoksi palveluita ei tulisi tuottaa niin etteivät ihmiset pääsisi irti myöskään palveluiden tuottajien tarjoamista toiminnan sisällöistä siten, että ne muodostaisivat sen ainoan mahdollisuuden valinnoille muutoinkin vielä kovin epävarmassa elämänvaiheessa, kun moni pitkäkestoisesti kehittynyt elämänsisältöjen kehitys on erinäisistä tai yhdestä selkeästä syystä ajanut tilanteen ensin kriisiytyneeseen vaiheeseen ja siten ohjannut syy-seurauksien myötä pohtimaan mitä ja missä elämälle mahdollista jatkoa ja ympäristöä kokisi tarvitsevansa asettua rakentamaan ja jossa jatkaisi elämäänsä?

Tuen tulisi keskittyä rohkaisemaan ihmisiä pohtimaan ja mahdollisesti löytämään elämäänsä jotakin uutta jossa voisi löytää itselleen itsestään sellaista jota mahdollisesti on kaivannut ja tunnistanutkin jossain määrin itsessään, mutta kiinnikasvaminen elämän aiempiin sisältöihin on estänyt näkemästä ”metsää puilta”. Tämä näkyy ajoittain siinäkin, kuinka ihminen voi jäädä ”kiinni” terapeuttiseen vuorovaikutukseen jolloin terapia ei avaa mahdollisuutta uuteen vaan terapiassa kävijä ”hengittää ja elää” terapeutin kautta kuin ”hengityskoneessa”. Tämä riski on aina olemassa kun palveluja tuotetaan lähtökohtana asettaa palvelun keskiössä oleva osaksi jotakin omaa ”järjestelmän” sisältöä.

Tämä olisi palvelutarpeen, palveluohjauksen tai palveluihin ohjauksen osalta kuitenkin lamaannuttavampaa, ettei kaiken keskiössä oleva ihminen sittenkään löytäisi omaa itseään vaan jäisi osaksi jotakin toimintaa saadakseen elämäänsä edes jotakin aiemman tilalle. Tämä kuitenkin voi olla myös hänen sisäisen prosessinsa hyytyminen ja voimavarojen sekä huomioiden kiinnittyminen muuhun, kuin siihen mikä häneltä vielä on saattanut jäädä itsestään prosessoimatta. Meidän tulisi kunkin työssämme huomioida se, kuinka kova on työelämän paine nykyään yhteiskunnassa monen osalta ja se kuinka harvoin loppujen lopuksi tulee pohdittua syvällisemmin sitä, että teenkö nyt sitä työtä jota todella toivoisin voivani tehdä ja jos teen niin teenkö sitä niin, että olisin valmis muille pitämään ovea auki ja rohkaisemaan heitä tarvittaessa pohtimaan mitä he toivoisivat voivansa tehdä loppuelämän tai siitä ainakin merkittävimmät ja parhaimmat vuodet?

Kohdattava ja kohtaamisen keskiössä oleva ihminen tarvitsee aikaa, tilaa ja vapautta prosessiinsa on asiayhteys sitten mikä kulloinkin on sillä totuuden etsiminen ja niiden pienimpienkin kysymysten äärelle pysähtyminen tarvitsee turvallisuuden kokemusta, että on lupa pohtia asioita rauhassa, ja kuitenkin koko prosessi voi edetä vaikka mitään konkreettista ”sitoutumista” johonkin uuteen toimintaan tai valintoihin ei viielä olisikaan valmis tekemään tilanteessa, jossa koko elämä saattaa näyttäytyä monien mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen hämmentävänä paljoutena tai sitten vaihtoehtoja ei näyttäisi olevan tarjolla, kuin se yksi tai muutama joista nyt pikaisesti olisi kyettävä valitsemaan se seuraava joka olisi ”oikea” tässä kohtaa siteeraan jonkun lanseeraamaa lausetta ”hyvä saattaa olla toisinaan parhaan vihollinen” kiire saattaa ohittaa sen oivaltamisen hetken, jonka kiireettömyys ja kärsivällisyys havaitsee.

Palvelutarpeen arvioinnissa niin kuin myös itse palveluohjaustyössä tarvitaan aikaa ja kiireettömyyttä kohtaamistyössä, palveluihin ohjaaminen voi toteutua useimmiten myös nopean päätöksenteon kautta, jotta akuutti ongelma tai jokin perustarve ilman siihen saatavaa päivystysluonteista apua toteutumatta jäädessään tulisi esteeksi itse palveluohjaustyön aloittamiselle ja mahdollisimman laadukkaalle inhimilliselle prosessille.

Palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus ovat kuitenkin parhaimmillaan myös ammatillista ja vastuullista osallistumista näiden palveluiden piiriin ohjaamisessa, ei vain matkaa yhdessä tehden ilman uskallusta tuoda esiin sitä minkä havaitsee ja jonka esille nostaminen näiden kahden asiakas ja/tai kohtaamistyön äärellä on tehtävä. Silloinkin kun jokin asia ei ole miellyttävää ilmaista tai on perusteltua tuoda esiin keskusteluissa, on kuitenkin parempi työskennellä pyrkien avoimuuden äärellä kohtaamista toteuttaen vaikeidenkin asioiden äärellä rehellisyyttä pyrkien ”totuuteen” ja ottaa esille asioita. Se on myös välittämistä ihmisestä, eikä kaikkea pidä jättää keskustelun ulkopuolelle moralisoijan nimen saamista vältellen sillä muutoin ei mistään vähitellen enää voida puhua, jos arkuus täyttää kohtaamisen. Ihmisestä välittäminen on myös asioista suoraan puhumista. Tapahtuneiden asioiden huomioiminen prosessissa ei ole tuomitsemista saati moralisoimista, vaan osa kokonaisvaltaista keskustelua ja osoituksena kuulemisesta kohtaamisessa ja tätä osaltaan voi olla myös laadukas palveluohjauksellinen dialogi. Ihmisen kohtaaminen.

Juhani Haapamäki

SPO:n hallituksen varajäsen

VVA ry