Blogi: Mitä palveluohjaus on ja miten se liittyy verkosto- ja perhetyöhön?

Palveluohjaussanaa käytetään kovin monimerkityksellisesti ja ymmärretään hyvin eri tavoin. Näin vain on, eikä se valitettavasti muutu kirjallisuutta lukemalla. Tällä on myös selvästi positiivinen puoli. Aina aikaisemmin me ammattilaiset olemme ottaneet oikeudeksemme määrittää käsitteitä, rooleja ja toimintoja täysin oman käsityksemme mukaan. Tämä on tarkoittanut, että asiakkaat alistetaan meidän määrityksille sektorijakoja, toimenkuvia, johtosääntöjä, koulutuksia ja ammattIjakoja noudattaen. Asiakkaalle tästä on usein tullut tunne, että häntä ei kohdata, kuulla tai ymmärretä. Hänen tunteensa on usein se, että kokonaisvastuullinen ja vastuunkantava työote puuttuu.

Voisimme myös todeta, että palveluohjaus on kaikkea sitä, mitä kunnon asiakastyö, esim. sosiaalityö parhaimmillaan kuuluisi olla. Itse koen tällä hetkellä oivaltavani, minkä raamien sisällä palveluohjaus liikkuu. Se on asiakkaan tukemista, auttamista hänen kohtaamien systeemihäiriöiden voittamisessa ja sen puolesta toimiminen, että syteemihäiriöt poistuisivat hyvinvointivaltion toiminnassa. 

Palveluohjauskäsitteen lopullinen määrittäminen olisi jopa vaarallista. Asiakkaan kanssa tulisi yhdessä sopia palveluohjauksen sisällöstä, askeleista ja tavoitteista. Vain näin siitä tulee oikeasti asiakaslähtöistä. Tämä tarkoittaa nimenomaan yhdessä pohtimista, lähtökohtana eivät suinkaan ole asiakkaan lyhytaikaiset, ensimmäiseksi esiin tulevat asiat, vaan tavoitteena on yhdessä miettiä asiakkaan pitkäaikaisia hyvää elämää tukevia tavoitteita ja askeleita niiden toteuttamiseksi.

Omasta mielestäni hyvinvointivaltioon liittyy kolme perusongelmaa. Ensimmäinen on yksilösuuntautuneisuus. Kaikista perhe- ja verkostosuuntautuneisuutta painottavista periaatteista huolimatta, varsinainen asiakastyö on lähes aina yksilötyötä, huolimatta siitä, että perhelähtöisyys on kaikissa tutkimuksissa voitu osoittaa olevan toimivaa ja tuloksellista.

Toinen on ongelma- ja diagnoosisuuntautuneisuus. Selvästi biologislääketieteellisten sairauksien kanssa määrittäminen on tietenkin oikein, paikallaan ja tarpeellista. Mutta muiden inhimillisten ongelmien kuntoutuminen edellyttää aina voimavarojen ja vahvuuksien tunnistamista. Vain näitä voidaan tukea, ei ongelmia. Myös selvien biologislääketieteellisten ongelmien kohdalla tulisi toki ymmärtää, että pelkkä hoito ilman asiakkaan omien tavoitteiden huomioimista ei voi onnistua. 

Kolmas ongelma on järjestelmälähtöisyys. Terapia- ja hoitotyössä ei useinkaan huomioida asiakkaan arkea ja sen vahvistamisen tärkeyttä. Etusijalla ovat järjestelmien palvelut ja tavoitteet, eivät asiakkaan tarpeet ja tavoitteet. Systeemit määrittävät hoidon sisällön, sen prosessin ja siihen kuuluvat toimenpiteet. Kuitenkin ainoa mahdollisuus saada aikaan todellinen muutos on, että hoidossa pyritään asiakkaan toimivan arjen vahvistamiseen. Vain näin saadaan pysyviä muutoksia aikaiseksi, sellaisten muutosten jotka eivät johda pyöröovimaisiin ongelmien uusiutumiseen.

Sauli Suominen
Aulis ja Brynolfin päivänä
16.08.17