Blogi: Kolme tarinaa auttamisesta

Jotkut tarinat jäävät mieleen, toiset vain katoavat. Luultavasti juuri sellaiset tarinat, jotka jollain tavalla kyseenalaistavat ennakkokäsityksiämme ja opettavat meille jotain uutta jäävät parhaiten elämään. Ne ovat ikään kuin ristiriidassa oman sisäisen merkitysjärjestelmämme kanssa, ristiriidassa kuitenkin vain sen verran, että kykenemme ne ymmärtämään ja niistä jotain oppimaan. Seuraavat kolme tarinaa ovat jollakin tavalla haastaneet minulle aikaisemmin muodostuneita käsitystä auttamisen perusteista.

Eräs pienyrittäjä piti nykyisille ja aikaisemmille työntekijöilleen juhlan. Tavoitteena oli virkistäytyminen ja hyvän mielen vahvistaminen. Illan vanhennettua ja kielien kantimien löystyttyä, eräs entinen työntekijä kääntyi yrittäjän puoleen ja kertoi seuraavaa: ”Tiesitkö muuten, että olet pelastanut elämäni. Kun tulin sinulle töihin olin juuri luisumassa huumeiden suohon. Ystäväni oli menehtynyt yliannostukseen ja arkipäivän hallinta rupesi minultakin häviämään. Minut piti liikkeessä tieto, että joka aamu on herättävä ja mentävä sinulle töihin. Vastassa oli sinun kirjeesi, jossa selvitit mistä päivän aikana oli suoriuduttava. Tiedossa oli, että puolivillaisesti tehty työ ei sinulle kelpaisi”.

Toinen tarina on työvoimahallinnon asiakastyöstä. Asiakas saapuu vastaanotolle, katse alaspäin suuntautuneena ja pitää kättään silmien suojana. Virkailija kysyy häiritsevätkö kirkkaat valot häntä, haluaako hän vaihtaa huonetta vai vähennetäänkö vain valaistusta? Tämä on alku, joka johtaa hyvään keskusteluun, joka jatkuu puolisentoista tuntia. Lopuksi asiakas toteaa: ”Olin odottanut tältä käynniltä jotain aivan muuta. Olen voinut keskustella tosi tärkeistä elämääni liittyvistä asioista. Olen ollut terapiassa pitkiäkin aikoja, mutta en siellä ole voinut puhua asioista näin luonnollisesti ja yksinkertaisella kielellä”.

Kolmas tarina on päihdehuollosta. Terapeutin vastaanotolla on vuoden päivät käynyt huumeita käyttävä kaunis nuori nainen. Ongelman suhteen ei olla edistytty mutta asiakas pitää käyntejä tärkeinä, eikä niitä halua lopettaa. Eräänä kertana puheeksi tulee kauneudesta ja sen kautta edetään keskusteluun huumeiden käytön vaikutuksesta ulkonäköön. Syntyy uudenlainen tilanne ja asiakkaan kanssa päästään työvaiheeseen. Vuoden kuluttua huumeiden käyttö on loppunut ja asiakassuhde voidaan lopettaa.

Kaikki kolme tarinaa ovat jollakin tavalla ravistelleet joitain sisälläni olevia peruskäsityksiä auttamistyön perusluonteesta. Esitän nyt aikaisemmat käsitykseni, toki liioiteltuina, siis ne, joita kertomukset kyseenalaistavat. Ensimmäinen tarina: ”Tärkeintä on ymmärrys. Sinun pitää ymmärtää, mistä asiakkaan ongelmat johtuvat. Kun myös asiakas tämän syy-yhteyden ymmärtää, voi parantuminen tapahtua. Asiakkaan vastuun kanto omasta elämästään kuuluu myöhempään vaiheeseen”.

Toisessa tarinassa haastetaan seuraava peruskäsitys: ”Sosiaalityössä kuuluu kaikkien asiakkaiden tasavertainen kohtelu. Tämä tarkoittaa, ettei erilaisuuteen koskaan kiinnitetä mitään erityishuomiota. Jos asiakas käyttäytyy poikkeavasti, tähän ei tule kiinnittää mitään huomiota. Huomion kiinnittäminen poikkeavuuteen ja erilaisuuteen johtaa siihen, että asiakkaan ympäristön kautta kokema segregaatio ja leimautumisen tunne vain vahvistuu. Tämä estää luottamukseen perustuvan suhteen synnyn.”

Kolmannessa tarinassa kyseen alaistuu seuraava käsitys: ”Business puolella huomiota kiinnitetään ulkonäköön ja ulkoiseen käyttäytymiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon puolella näitä pinnallisia asioita ei käsitellä. Keskustelussa fokusoidaan syvällisiin asioihin, kuten elämän merkityksellisyyteen. Tätä kautta asiakas oppii kiinnittämään huomionsa tärkeisiin asioihin eikä käytä aikaansa merkityksettömiin elämän sivuseikkoihin”

Taisi olla tässä tämä blogi.

Sauli Suominen