Blogi: Hyvä tila, turvallisuus ja toivo

Rupesin koiralenkillä sattumoisin miettimään käsitteitä, jotka ovat mielessäni kokeneet käsitteellisen muutoksen tai saaneet uuden syvällisemmän merkityksen sanotaan, vaikka viimeisen kymmenen vuoden aikana. Asiaa ei tarvinnut paljonkaan miettiä, kun yllä mainitut kolme tulivat mieleen.

Vaikka juuri toivon merkitys on ehkä tällä hetkellä lähimpänä, haluaisin kuitenkin aloittaa hyvän tilan käsitteestä. Olen toki ymmärtänyt mitä hyvä tila tai aikatila itselleni merkitsee. Kun esimerkiksi tulen tänne siirtolapuutarhatalolleni, jotain tiedostamatonta alkaa tapahtua kehossani. Lihakset rauhoittuvat ja mieli lepää. Olen ikään kuin sinut itseni kanssa. Tilanteeseen liittyy myös hallittavuuden tunne. Lämmön säätelen minä itse kamiinan kautta, ei Helsingin energia tai jokin muu. Asuintila on pieni, myös se antaa hallittavuuden tunteen. Ennen tämä oli vain vapaa-ajan mökki, nykyään se on hyvä tila, Peppeliksi nimetty.

Vähän aikaa sitten sain eräässä koulutustilanteessa eräältä osallistujalta palautteen, että olin liian epämääräinen, puheeni oli kuulemma yleistä lätinää vailla työkaluja, joilla ihmisiä kohdata. Olin ilmeisesti liikaa puhunut juuri tuosta aikatilasta, se kun ei ole helposti paikannettavissa tai määriteltävissä vaan vaatii aikaa ja usein juuri hyvän sattuman, että asiat loksahtavat paikalleen. Kun olen katsonut YouTubesta Keroputaan sairaalan henkilökunnan videoita avoimen dialogin hoitomallista, olen miettinyt, että ei siinä toteudu itse asiassa mikään malli, vaan työntekijät luovat hyvän tilan, jolloin paraneminen tulee mahdolliseksi. Tuo hyvä tila ei siis liity tiettyyn terapiasuuntaukseen, verkostotyöhön tai hoitokokoukseen vaan siihen tilaan.

Ystäväni Jukka puhuu usein tuosta turvallisuuden käsitteestä. Ennen ymmärsin sen ehkä selvemmin liittyvän konkreettisiin uhan tilanteisiin. Jos joku esim. tulee kokoukseen kirveen tai astalon kanssa on tilanne turvaton, myös jos toinen käyttäytyy väkivaltaisesti tai uhkaa toista. Mutta käsiteellä on tässäkin paljon syvempi merkitys. Turvallisuus ei ehkä toteudu tilanteessa, jossa jollakin on oikeus tehdä toisen elämää rajoittavia päätöksiä tai jos valta on läsnä mutta siitä ei uskalleta puhua. Turvattomuuden tunne saa ihmiset sulkemaan oman luovan ajattelunsa, ajatusavaruus kaventuu ja mieleen tulee vain yksi tai ei yhtään ajatusta.

Kolmas käsite on toivo, johon siis törmäsin sattumalta ihan muutama viikko sitten. Olin suunnittelemassa merkittävää koulutustapahtumaa, kun yhtäkkiä tajusin, että minulla on tässä vain pari henkilöä minua tukemassa. Ensi päätökseni oli peruuttaa koko tilaisuus. Minut valtasi siis toivottomuuden tunne. Päätin soittaa näille kahdelle henkilölle ja kertoa ajatuksistani. Keskusteltuani heidän kanssaan, heidän sitoutumisensa koulutukseen loi minussa toivon tunteen ja ajatukseni muuttuivat.  Olin yhtäkkiä muuttanut suhtautumistani vain toivon välittymisen kautta.

On tärkeä tietää, että toivon tunne on jotain immateriaalista, ei näkyvää. Usein sanat ”kyllä tässä toivoa on” lausuminen saattaa vastaanottajalta tuntua, että kaikki toivo onkin siis menetetty. Tämä johtuu kai siitä, että nämä sanat usein lausutaan juuri toivottomuuden tilanteessa, kun ei enää keksitä mitään muuta hyvää sanomista. Toivo on siis hyvä tila, joka luodaan tai syntyy itsestään, ei julkilausuttujen sanojen kautta. Se myös välittyy kehon kautta toiseen kehoon. Joko toivoa on tai ei ole. Se on tunne, johon ei sanojen kautta suoraan vaikuteta.

Kun teen työtä ihmisten kanssa, toivon löytäväni toivon. Välillä se on kuin neulan etsimistä heinäsuovasta. Silloin ei kannata aloittaa ratkaisun keksimisestä vaan hyvän keskustelun mahdollistamisesta. Ratkaisun etsiminen saattaa johtaa meidät väärille poluille, toivon löytäminen jää silloin ammattilaiselle. Toivo löytyy, jos se on löytyäkseen hyvän keskustelun kautta, keskustelun, jossa on kaksi tai useampia osapuolia, joiden jokaisen sanat ovat kaikki yhtä tärkeitä.

Sauli Suominen