Blogi: Hesarin kirjoitus maanantaina 17.2.2020

Tämän maanantain Hesarissa oli kaksi sangen mielenkiintoista artikkelia. Ensimmäisessä kolumnisti pohti mitä tämän päivän terveysajattelu on tehnyt esim. mielenterveyshäiriöistä kärsivälle ihmiselle. Toisessa asiantuntija kirjoitti siitä, miten julkisen sektorin palveluiden osto yksityiseltä sektorilta itse asiassa tulisi perustua jonkinlaiseen vaikuttavuusajatteluun eikä siihen, kuka palvelun halvemmalla tuottaa. Molemmilla on selviä yhtymäkohtia palveluohjaukseen mutta käsittelen tässä vain ensimmäistä.

Kolumnisti pohti masennuksen väitettyä yhteyttä aivojen tulehdukselliseen, huonosta ravinnosta johtuvaan tilaan ja oireiden lievittymistä liikunnalla ja sitä, mitä tämä tarkoittaa masentuneita ajatellen? Tulkinta voi olla että se, joka on syönyt epäterveellisesti tai ei ole jaksanut ulos lenkille, on itse aiheuttanut tilansa eikä ota vastuuta kuntoutumisestaan. Mielenterveyshäiriöihin liittyy paljon leimautumista ja yllä kuvattu uusi havaittu yhteys vain lisää sitä. Olemme taas syyttämässä uhria (to blame the victim), kuten sosiologit asian ilmaisevat. Yksilökohtainen tarkastelu johtaa myös siihen, että jätämme ongelman laajemman suhteen ympäristöön ja yhteiskuntaan tarkastelun ulkopuolelle.

Kolumni sai minut pohtimaan erilaisten häiriöiden hoitoa ja hoidon yhteyttä kuntoutumiseen. Voiko hoitoon liittyä piirteitä, jotka itse asiassa vaikeuttavat toipumista? Hoito ilman diagnoosia lienee nykyisin miltei mahdottomuus, ja diagnoosi puolestaan edellyttää luetteloa oireista, vaikeuksista ja ongelmista. Potilaskertomuksen kirjoittaminen taas liittyy hoitoon, ja kertomuksessa potilas tulee näkyväksi meidän ammattilaisten kliinisen katseen kautta ja tullessaan hoitoon potilaan tulee ainakin jossain suhteessa osata keskustella vaikeuksistaan, siis toimia meidän asettamilla ehdoilla.

Tietysti voisi väittää, että diagnoosi ja hoito vain perustuu tosiasiallisiin havaintoihin ja niiden kirjauksiin tai että terapia ja kirjaus yhä selvemmin tapahtuu asiakaslähtöisesti. Tämä on tietysti totta, mutta on mielestäni selvää, että oireiden selvittämiset, asiakasdokumentit, kuva itsestä terapian asiakkaana ei voi olla vaikuttamatta asiakkaan identiteettiin. Mitä vähemmän potilaalla on omia sosiaalisia suhteita ja mitä tärkeämmäksi ammattilaisten systeemimaailma muodostuu hänen elämässään, sitä enemmän se vaikuttaa häneen identiteettiinsä. Hän voi helposti omaksua hoitoa tarvitsevan potilaan identiteetin.

Ja miten me voisimme toimia sen puolesta, että tätä passiivisen potilaan identiteettiä ei syntyisi? Eihän se ole kenenkään syy ja jokainenhan haluaisi jotain aivan päinvastaista. Luulenpa, että hoito tulevaisuudessa tapahtuu potilaan elämismaailmasta käsin, vahvistaa ja auttaa perhettä ja läheisiä oireilevan tukemisessa.  Etusija on silloin sellaisessa tuessa, jota perhe toivoo ja josta asiakas kokee hyötyvänsä. Oireet määrittyvät perheen vuorovaikutuksen ja elämäntilanteen mukaan, eivätkä ole vain merkkejä yhden jäsenen aivosairaudesta.

Voisiko palveluohjaus toimia psykiatrian tukena myös nykytilanteessa ilman että työn perustavanlaatuista toimintatapaa muutetaan? Mielestäni voi ja olemme saaneet siitä hyviä kokemuksia FinFami Uusimaassa toimineiden palveluohjaushankkeiden kautta. Muistan kun erään psykiatrian kanssa toimineen onnistuneen projektin jälkeen pohdimme hyvään tulokseen johtaneita tekijöitä. Eräs hoidon edustaja ilmaisi asian näin: ”Me psykiatriassa teemme paljon erilaisia hoitopäätöksiä. Palveluohjaajalla on helpompaa luoda tasavertainen suhde asiakkaaseen ja peilata todellisuutta yhdessä hänen kanssaan. Hän auttaa asiakasta ylläpitämään toivoa, vaikka ennuste meidän näkökulmastamme näyttäisikin huonolta”.

Palveluohjaaja ei siis saisi olla osa hoitoa. Hänen tehtävänään on yhdessä asiakkaan kanssa tarkastella niitä ympäristön stressitekijöitä, jotka lisäävät oireita ja vaikuttaa siihen, että stressi vähenisi. Hänen tehtävänsä ei siis ole diagnostisoida, vaan ensisijaisesti yhdessä asiakkaan kanssa myös pohtia oireiden yhteyksiä ympäristöön ja laajemmin yhteiskuntaan. 

Sauli Suominen